6. "Siitä jatketaan, mihin 1906 jäätiin"

Helsingin suurin leipomo ja Leipuriosaston vahvin työpaikka 1917 oli Osuusliike Elannon leipätehdas Hämeentiellä. Elannon leipureita ruokatauolla.

27. maaliskuuta 1917 helsinkiläiset leipurityöläiset kokoontuvat runsaslukuisina ammattiosastonsa ylimääräiseen jäsenkokoukseen Siltasaaren Työväentalolle. Aluksi kokous vahvistaa yksimielisesti ammattiosaston osallistumisen työväen järjestysmiesten nimeämiseen ja Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan perustamiseen.

Suurempia linjakeskusteluja ei tarvita. Leipurityöläiset vain liittyvät luonnostaan joukkoliikkeeseen, joka tähtää "lähelle ja kauas". Henki on se, että nyt jatketaan siitä mihin vuosien 1905-06 taisteluissa jäätiin.

Osaston pj. Hannes Juvonen selostaa Työväen eduskunnassa käytyjä keskusteluja. Tavoitteena on työväen vaikutusvallan lisääminen ja kunnallisdemokratian toteuttaminen. Toistaiseksi kaupungin hallinto on yksin vauraimpien porvarien käsissä, ja sen toimintaan työväki on syvästi tyytymätön.

Kaupungin muonitustoimikunta saa leipureilta ankarat moitteet, koska elintarvikepula yltyy samalla kun keinottelu rehottaa jopa kaupungin johdon suojeluksessa. Toimikuntaan vaaditaan työläisedustajia tehostamaan elintarvikkeiden hankintaa ja tukkimaan mustaa pörssiä. Myös aputyömaiden perustamisessa työttömille porvariherrojen toimet ovat perin kankeita ja ponnettomia.

Etusijalla on myös järjestysvaltakysymys. Leipurit päättävät osallistua työväen järjestysmiehistön sekä kansanmiliisin vahvistamiseen myös jatkossa.

Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen Suomen poliittinen tilanne ja valtiollinen asema ovat epäselviä. Venäjän väliaikainen hallitus on tosin palauttanut Suomen laillisen autonomian ja entiset kansalasioikeudet, mutta katsoo tsaarin valtaoikeuksien siirtyneen itselleen. Se pitää Suomea yhä Venäjän valtakunnan osana ja itseään ylimpänä hallintovallan käyttäjänä myös Suomessa, lupaa kuitenkin olla sekaantumatta Suomen sisäisiin asioihin. Väliaikainen hallitus jatkaa myös sotapolitiikkaa ja maailmansotaa, ja pyytää sille suomalaistenkin tukea.

Maaliskuun manifestin väliaikainen hallitus oli laatinut yhdessä Suomen porvaripoliitikkojen kanssa. Se merkitsee porvarillisen demokratian palauttamista, mutta ei enempää - eikä se riitä työväelle. Sosdem puolue (vanha yhtenäinen työväenpuolue) vaatii laajempaa itsehallintoa ja yhteiskunnallisia uudistuksia.

Leipurien kokouksessa kuullaan myös työläisaktivisteina toimineiden jäsenten puheenvuoroja. Niissä asetetaan tavoitteeksi Suomen täysi itsenäisyys eduskunnan johdolla. Itsenäisyyslinja saa tukea leipureilta.

Tiukkojen neuvottelujen jälkeen Suomeen on muodostettu uusi senaatti (hallitus) juuri leipurien kokousta edeltäneenä päivänä 26.3. Siihen tuli kuusi porvaria ja kuusi sosialistisia, varapuheenjohtajaksi ay-taustainen sosialisti Oskari Tokoi. Puheenjohtajana ja ratkaisevan seitsemännen äänen käyttäjänä on kuitenkin Venäjän uusi käskynhaltija Mihail Stahovits. (Koska St. on harvoin paikalla, pj:na toimii yleensä Tokoi. Senaatti tunnetaankin "Tokoin senaattina".)

Vaikka senaatti ilmoittaa ajavansa uudistuksia, työläisten suhtautuminen siihen on epäilevä. Myöskin SDP suhtautui varauksin jäsentensä osallistumiseen porvarillisen Suomen hallitukseen, joka yhä tunnustaa Venäjän auktoriteetin. Sosialistisenaattorit menivät mukaan ikään kuin yksityishenkilöinä.

Myönteisenä uutisena kuullaan, että eduskunta on luvattu kutsua lopultakin koolle. Siihen pannaan toiveita, koska kesän 1916 vaaleissa eduskuntaan tuli sosialistinen enemmistö.

Leipomotyöväen liiton sihteeri Juho Sainio selostaa ammatillisen liikkeen tilannetta. Se on sikäli helpottunut, että kansalaisoikeuksien palauttamisen myötä ammattijärjestöt voivat toimia ilman valvontaa ja työväenlehdet ilmestyä ilman sensuuria. Jäsenmäärät ovat lisääntymässä ja toiminta viriämässä kaikkialla. Työpaikoilla on jo syntynyt runsaasti palkkaliikkeitä. Työehtojen parantamista ja kahdeksantuntista työpäivää vaaditaan yhä päättäväisemmin.

Myös leipurityöläiset päättävät jatkaa työpaikkakohtaisia palkkaliikkeitä ja aloittaa samalla valmistelut koko Helsinkiä koskevan palkkasopimuksen uudistamiseksi. Hintojen jatkuva nousu on tehnyt sen välttämättömäksi.

Kuitenkin ammattiosasto "kehottaa ammattitovereita nykysenä vallitsevana tilanteena menettelemän rauhallisesti ja olemaan työssä sikäli kun on mahdollista". Mitään erityisvaatimuksia ei tule esittää työnantajille muuten kuin ammattiosaston suostumuksella. Varovaisuutta korostetaan Ammattijärjestön ja liiton johdon evästyksestä: luokkataistelua nostetaan, mutta se tehdään järjestyneesti.

Tiukan asiaohjelman lomassa leipurien kokouksessa kuullaan mieluisa uutinen painimolskilta: ammattiosaston jäsen Adam Malm on voittanut suvereenisti raskaan keskisarjan Suomen mestaruuden kevään SM-paineissa Tampereella. "Aatu" lyö miehiä mattoon Helsingin Jyryn trikoissa. Hänet tunnetaan myös hyvänä ammattimiehenä ja rehtinä ay-toverina.

Kokouksen päätteeksi kerrataan ohjeita vallankumouksen puolesta kaatuneitten venäläisten sotilaitten hautajaisista. Välienselvittelyssä päällystön kanssa menehtyi näet kaksi matruusia, jotka haudataan 30. maaliskuuta Kaivopuiston valleille. Hakaniemen torilla järjestyy 86 työväenjärjestön marssiosastot Työmiehessä julkaistujen ohjeiden mukaan. Leipurien osasto kokoontuu lähimmäs Pitkääsiltaa vierellään konepuuseppien, kunnan työväen ja lämmittäjien ammattiosastot.
            Hautajaisista muodostuukin työväen mahtava mielenosoitus. Katujen täydeltä kulkee rinnan suomalaisia ja venäläisiä työläisiä sekä venäläisiä sotilaita. Tuhansien ihmisten hautajaiskulkueessa kannetaan punaisia järjestölippuja. Ne ovat liehuneet viimeksi vappuna 1914.

5. Punainen nauha porvarinkin takinpieleen

Tasan sata vuotta sitten, perjantaina 16. maaliskuuta, tieto leviää Helsinkiin: tsaari on syösty vallasta ja vallankumous voittanut Pietarissa!

    Helsinkiin sijoitettu venäläinen sotaväki liittyy kumoukseen ja pidättää vastahankaan asettuvia upseereitaan. Yhteenotoissa tulee myös kuolonuhreja, joukossa mm. Itämeren laivaston komentaja Nepenin.

    Kumous on lakaissut kerralla sotatila-asetukset ja kokoontumiskiellot. Työt lopetetaan tehtaissa, monet myymälät ja kahvilat sulkevat ovensa. Helsinkiläiset liikehtivät jälleen kaduilla sankoin joukoin. Kansallinen innostus valtaa mielet vuoden 1905 Suurlakon tapaan.

    Martta Salmela-Järvinen kertoo:

”Kaikkialla vilisi ihmisiä kuin mehiläispesästä. Katuyleisön rintapieliin ilmestyi punaisia nauharuusukkeita, ja pian oli punainen silkkinauha myyty kaupoista loppuun. Joku irvileuka sanoi, että mitä suurempi porvari, sitä suurempi ruusuke… Kaupungilta kuului laukauksia. Sotamiehet ovat ampuneet upseeria, joka on asettunut kumousta vastaan."

Tsaarin järjestyskoneisto hajotetaan heti. Kenraalikuvernööri Seyn ja muut korkeimmat virkamiehet pidätetään. Kansanjoukot karkottavat poliisit tehtävistään. Myös valtiollisena poliisina toiminut santarmisto riisutaan aseista ja erotetaan.

    Yleistä järjestystä valvovat aluksi venäläiset sotilaat, mutta parin päivän kuluttua venäläissotilaiden neuvosto siirtää vastuun Helsingin järjestyneelle työväelle. Sillä on kokemusta järjestyksenpidosta vuosien 1905-07 liikehdinnän ajoilta.

    Lauantaina 17.3. Työmiehessä julkaistaan vetoomus Suomen työväelle:

"Olemme joutuneet suurten tapausten pyörteeseen. Mielet ovat jännityksessä. Meiltä kysytään harkittua ja tarmokasta esiintymistä. Ensimmäinen vaatimus on: säilyttäkää järjestys ja kuri. Järjestyneen työväen ensikädessä tulee huolehtia siitä, että järjestys ja rauha säilyy.

Samana iltana kokoontuvat helsinkiläisten ammattiosastojen puheenjohtajat, mukana myös Leipuriosaston puheenjohtaja Hannes Juvonen. Puheenjohtajat kutsuvat koolle Helsingin työväen yleisen kokouksen.

Tämä kokous pidetään Työväentalon pihalla seuraavana aamuna, sunnuntaina 18. maaliskuuta. Kokous päättää perustaa Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan sekä Työväen järjestyskomitean.

    Työväen eduskunta on pääkaupungin kaikki työväenjärjestöt kokoava yhteiselin, jonka tehtävänä on yhtenäistää työväen toimintaa Helsingissä ja nostaa taistelua erityisesti kaupunginhallinnon kansanvaltaistamiseksi. Nykyisellään hallinto on kokonaan omistavan luokan käsissä, koska kunnallisvaaleissa äänimäärä riippuu varallisuudesta. Sen takia valtuustossa ei ole ainoatakaan työläistä, vaikka he muodostavat enemmistön kaupungin asukkaista.

    Työväenjärjestöjen eduskuntaan on määrä valita kustakin työväenjärjestöstä yksi edustaja 200 jäsentä kohti.

    Sen tueksi perustetun Työväen järjestyskomitean alaisuuteen on määrä valita järjestysmiehiä työväenjärjestöjen "luotetuiksi tiedettyjen toverien joukosta" periaatteella yksi järjestysmies 25 jäsentä kohti.

    Työväen eduskunta ja järjestyskomitea ovat helsinkiläistyöläisten uusia elimiä, joita tarvitaan kumouksellisen ajan kiivastahtista toimintaa varten. Sellaisia ovat myös useille työpaikoille perustetut neuvostot, jotka tähtäävät perinteisiä ammattijärjestöjä pidemmälle.

    Leipuriammattiosaston toimikunta nimeää edustajansa työväen eduskuntaan vielä saman päivän iltana kuin se on päätetty perustaa. Leipurityöläisten edustajiksi tulevat pj. Hannes Juvonen sekä toimikunnan jäsenet Frans Heinonen ja Heikki Poutanen. He ovat kaikki nuoremman polven leipureita, mutta karaistuneita jo vuosien 1905-06 joukkoliikkeissä.

    Ammattiosaston toimikunta kokoontuu uudestaan jo seuraavana iltana (19.3.), ja nyt nimetään "työväen järjestysmiehiksi ja miliisin kokoonpanoa varten” 18 jäsentä sekä heille varajäsenet, joista ainoana naisena Anna Dahlberg.

    Kun näin tehdään muissakin järjestöissä, parissa päivässä on koossa useita satoja järjestysmiehiä.

Koska kaupungin porvarijohto ilmaisee huolensa järjestysvallan luisumisesta epävirallisiin uomiin, Sosdem kunnallistoimikunta ehdottaa yhteisen kunnallisen järjestystoimikunnan perustamista kaupungin viralliseksi järjestysviranomaiseksi. Kun venäläisten sotilasneuvosto oli luovuttanut järjestysvastuun järjestyneelle työväelle, kaupungin porvarijohto suostuu tähän pahemmin venkoilematta.

    Toimikuntaan nimetään kahdeksan työväenjärjestöjen ja kolme kaupunginvaltuuston edustajaa. Ensi töikseen se irtisanoo poliisilaitoksen 600-miehisen miehistön ja perustaa sijalle kunnallisen miliisin, jonka päälliköksi tulee metallimies ja sosdem nuorisoliiton sihteeri Kustaa Rovio. Miehistöksi on tarkoitus koota 700-800 miestä eri yhteiskuntapiireistä. Yli puolet kokoonpanosta saadaan työväen järjestysmiehistä, lähes kolmannes entisistä poliiseista ja ylioppilaitakin toista sataa.

    Näin Helsinkiin saadaan tsaarin hajotetun järjestysvallan tilalle kunnallinen järjestyslaitos työväen ja porvariston yhteispäätöksellä.

    Kansanmiliisin rinnalla toimivat edelleen työväen omat järjestysmiehet. Heidän tehtävänään on erityisesti joukkokokousten ja mielenosoitusten järjestyneen kulun sekä työväen toimintaoikeuksien yleinen turvaaminen.

Kuohuvat tapahtumat seuraavat nyt toisiaan. Tsaarinvallan kahleet on katkottu, mutta mitä siitä seuraa? Kuka käyttää valtaa Suomessa ja millä periaatteilla? Vuonna 1916 valittu eduskuntako, jossa on sosialistinen enemmistö, ja jota ei ole kutsuttu kertaakaan koolle?

    Työmailla, kokouksissa ja kodeissa käydään kiihkeitä keskusteluja. Venäjän väliaikaisen hallituksen edustajien on määrä saapua selvittämään tilannetta Helsinkiin ensi tilassa.

4. "Vallankumoustaisteluja Venäjällä"

Putilovin tehtaan naistyöläisiä mielenosoitusmarssilla Pietarissa 8.3.1917. 
Banderolleissa he vaativat leipää nälkäisille lapsilleen.

Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto kehotti naisjäseniään osallistumaan naistenpäivän tapahtumiin maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina 4.3.1917. Kansainvälinen työväenliike oli alkanut viettää naisten oikeuksien päivää vuodesta 1911, mutta Suomessa päivää vietettiin nyt ensi kertaa.

     Helsingissä järjestettiin useampia tapahtumia, joista suurimmat Sörnäisten Vuorelassa ja kantakaupungin puolella raittiusseura Koiton talossa.

     Työmies-lehden mukaan vuoden 1917 naistenpäivän juhlat "onnistuivat odottamattoman hyvin siihen nähden, että toiminta on ollut kovin kahlehdittuna”. Lehden mukaan vahvana kaikui vaatimus naisten tasa-arvosta sekä työläislasten päivähoidon ja koulutuksen järjestämisestä. Ja "katkerana pulpahtelivat esiin vuosien kärsimysten ja raskaan raadannan kiihdyttämät tunteet".

     Jyrkästi työläisnaiset arvostelivat Helsingin porvariherroja, jotka eivät kyenneet järjestämään säällistä elintarvikejakelua, mutta yllyttivät mustanpörssin kukoistusta. Jonoissa hytisivät nimenomaan naiset ja lapset, ja usein turhaan.

     Arkipäivän ahdingosta huolimatta elämä jatkui Helsingissä verraten rauhallisesti. Sitä kiihkeämmin pyöri historian ratas keisarikunnan pääkaupungissa Pietarissa.

     Vuoden 1905 liikehdinnän tuloksena saavutettu kansanedustuslaitos, valtakunnan duuma, oli lopulta kokoontunut 27. helmikuuta. Duuman johto vannoi vielä sotahenkeä ja ylisti armeijaa, vaikka se oli kokenut suuria tappioita rintamilla. Kansa oli uupunut sotaan ja asutuskeskuksissa yltyvään elintarvikepulaan. Useimmat puolueetkin olivat tyytymättömiä korruptoituneen keisarinhallinnon kyvyttömyyteen.

     Helsingin sanomalehdet selostivat tarkoin duuman kokoustapahtumia ja virallisia puheita. Vain yhdessä sivulauseessa kerrottiin, että Pietarissa huhuttiin myös laajoista levottomuuksista. Matkalaisten mukana Helsinkiin saatiin tarkempia tietoja, ja ne sähköistivät työväenliikkeen aktiivien mielet.

     Jo tammikuusta lähtien Pietarissa oli puhjennut lakkoja ja mielenosoituksia. Uutta painoa liikehdintä sai, kun Putilovin konepajojen työläiset aloittivat lakon 5. maaliskuuta, ja työtaistelut levisivät Pietarin muihinkin tehtaisiin.

     Lakkoon liittyivät myös tekstiilitehtaiden naistyöläiset, jotka olivat näkyvästi liikkeelle naistenpäivän mielenosoituksessa, joka pidettiin Venäjällä 8. maaliskuuta. Mielenosoituskulkueeseen osallistui pitkälti yli satatuhatta työläisnaista ja -miestä vaatien leipää, rauhaa ja uutta hallitusta.

     Seuraavina päivinä lakkoliike laajeni Pietarissa ja levisi myös muille paikkakunnille Venäjällä. Pietarin keskustaan vyöryi yli 200 000 työläisen mielenosoitus, jonka tunnuksissa vaadittiin tsaari Nikolai II:n eroa, keisarivallan loppua ja kansanvaltaa.

     Tsaarinhallinto ryhtyi "palauttamaan järjestystä", mutta kasakkajoukot kieltäytyivät hajottamasta mielenosoituksia. Vaatimukset politiikan suunnan muuttamisesta voimistuivat kokoustaan jatkavan duuman piirissä.

     10.3. keisari määräsi duuman keskeyttämään istuntonsa ja antoi armeijalle käskyn mielenosoitusten tukahduttamisesta voimakeinoin.

     11.3. sotilaat tulittivat väkijoukkoja, myös konekiväärein. Kymmeniä ihmisiä sai surmansa, vaikka osa sotilaista liittyi mielenosoittajiin. Pietariin perustettiin työläis- ja sotilasneuvostoja.

     Duuma kieltäytyi eroamasta, ja sen 50 kansanedustajaa muodosti väliaikaisen komitean, joka vaati keisaria luopumaan kruunustaan.

     12.3. tsaarin eliittijoukkoihin luettu Volynian rykmentti lähetettiin kukistamaan kapinaa, mutta se siirtyi kumouksen puolelle. Useita muitakin armeijan yksiköitä liittyi kansannousuun. Kapinalliset riisuivat poliisin aseista, takavarikoivat asevarastoja, polttivat salaisen poliisin "Ohranan" päämajan ja vapauttivat Pietarin vankiloista poliittiset vangit, heidän joukossaan yli 70 suomalaista ns. "kalterijääkäriä".

      Seuraavina päivinä tsaari Nikolai II menettää käskyvallastaan loputkin armeijan yksiköt, ja torstaina 15.3. hän ilmoittaa luopuvansa Venäjän kruunusta. Samalla päättyy Romanovien suvun yli 300-vuotinen dynastia Venäjän valtaistuimella ja toista sataa vuotta kestänyt hallinto Suomessa. Venäjää ryhtyy johtamaan duuman nimittämä väliaikainen hallitus, joka koostuu lähinnä ns. vapaamielisistä porvareista.

     Helsinkiin tieto tästä saapuu vasta seuraavana päivänä.

     Jo sitä ennen tilanteen kärjistymistä uumoilleet työväenjärjestöjen aktiivit olivat kokoontuneet työväentalolla harva se ilta. Oli huhuttu suurista vallankumoustaisteluista Venäjällä. Kaiken varalta pääkaupungin ammattijärjestöt kutsuivat koolle ylimääräisiä kokouksiaan.